Hilja Pitkänen
Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä annetaan isänmaan palveluksessa ansioituneille kansalaisille tunnustukseksi huomattavista siviili- ja sotilasansioista.
Ensisijaisena lähtökohtana on henkilön henkilökohtaiset ansiot, joiden tulee olla keskitason yläpuolella, ja jotka asianomainen on osoittanut omalla ammattitaidollaan tai huomattavissa yhteiskunnallisissa tehtävissä. Edellytyksenä on lisäksi hyvämaineisuus.
Merkit myöntävät Tasavallan presidentti, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien suurmestari ansioituneille sotiemme veteraaneille.
Kansallisena veteraanipäivänä merkkejä myönnettiin yhteensä 853.Yksi merkin saajista on Riihimäen Eläkkeensaajien jäsen ja yhä aktiivinen toimija Hilja Pitkänen.
Hiljalla on pitkä yli 30 vuotta jatkunut ansiokas järjestötyö Riihimäen Eläkkeensaajat ry:n toiminnassa. Seuraavassa poiminta yhdistyksen historiikista joka ilmestyi marraskuussa 2012 yhdistyksen 50-vuotisjuhlaan.
Hilja Pitkänen
Aina liikkeessä omaksi ja toisten parhaaksi
Hilja Pitkänen liittyi Eläkkeensaajiin vuonna 1987 ja lähes suoraan monen puuhan vetäjäksi. Opintosihteerinä hän on toiminut liki kymmenen vuotta, matkavastaavana 15 ja liikuntakerhojen vetäminen jatkuu yhä. Suosituimpia Hiljan vetämistä retkistä ovat olleet kotimaan ja Viron matkat. Kotimaan linja-automatkoilla on saattanut olla mukana kahvinkeitin ja joko Hiljan itse leipomat pullat tai Kuopion torilta ostetut kalakukot. Monilla retkillä on sattunut kommelluksiakin, totta kai, Hilja muistelee. Kerrankin Ahvenanmaan-matkalla kaksi naista eksyi lukitulle autokannelle, ja Hiljalla oli kova työ löytää heidät ennen kuin laiva jatkaisi eteenpäin. Sairaustapauksiltakaan ei aina ole vältytty. Vuonna 1992, Neuvostoliiton aikaan, Pärnun kylpylämatkalla oli ilmeisesti ruokapulaa, ja lähes koko joukko sai helikobakteerin eli sairastui vatsatautiin. Joku matkalaisista uhosi, ettei ikinä enää lähde Viroon, Mutta maan itsenäistyttyä kylpylä- ja kiertomatkoja on tehty joka vuosi. Hiljan liikuntakipinä vahvistui yhä jo työaikana, kun työnantaja koulutti hänet taukojumpan vetäjäksi. Siltä pohjalta oli hyvä jatkaa eläkeikäisten ohjaajana. Hilja toteaa periaatteenaan, että oma keho kyllä tuntee, mikä on hyväksi tämänikäiselle. Hilja Pitkänen on ehtinyt myös kunnallispolitiikkaan: kaksi kautta valtuustossa ja perusturvalautakunnassa oli mielenkiintoista ja opettavaa. Siellä hän koki pystyvänsä vaikuttamaan esimerkiksi rintamaveteraanien asioihin. Vanhusneuvostossa hän toimii vieläkin. Neljän kerhon vetäminen on ollut antoisaa. Nyt vain pitäisi saada nuorempia mukaan, Hilja toteaa. ”Meidän vanhojen pitää osata jäädä mukanaolijoiksi ja päästää uusia vetovastuuseen. Näin toiminta monipuolistuu.” Kahdenkymmenen vuoden aikana toiminta onkin monipuolistunut, Hilja toteaa. On perustettu useita uusia kerhoja. Kuntosalitoiminnasta on tullut suosittua, ja onneksi uimalan kuntosali on saatu myös maksuttomaksi. Yhteishenki on säilynyt, Hilja korostaa. Paikallisyhdistysten on pidettävä huolta omanikäistensä etuisuuksista, ettei niitä huononneta. Hilja ehdottaa myös, että paikallistasolla kannattaisi pitää eri alojen kerhonvetäjäkursseja, vaikka vain päivän mittaisia. Esimerkkeinä hän mainitsee hänelle rakkaat tanhuohjaajan tai näytelmäkerhon ohjaajakurssit. Näin saataisiin helpommin uusia kerhonvetäjiä ja päästäisiin kahden ohjaajan kerhoihin. Työ helpottuisi, kun vetovastuu olisi vain joka toinen viikko. Rohkeasti mukaan toimintaan, virkistymään. Ei saa jäädä pirtin loukkoon, kehottaa ikiliikkuja Hilja.
