⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Riihimäen eläkkeensaajat ry

Tervetuloa kotisivuillemme


Yhdistyksemme on Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL:n Riihimäellä toimiva paikallisyhdistys ja perustettu vuonna 1962. Piirijärjestömme on EKL:n Hämeen Piiri. Jäsenmaksumme on 22 euroa kalenterivuodessa. Jäsenmaksuun sisältyy liiton Eläkkeensaaja-lehti 6 kertaa vuodessa.

Liiton yli 200:ssa kunnassa toimivat EKL:n yhdistykset tarjoavat eväitä eläkevuosiin; 

  • monipuolista harrastetoimintaa
  • kilpailuja
  • matkoja ja monenlaista muuta yhdessä tekemistä ja yhdessä viihtymistä.

Miksi kannattaa liittyä yhdistykseemme

♦ Torjumme yhdessä  yksinäisyyttä.
♦ Ylläpidämme yhdessä toimintakykyä ja elämäniloa.
♦ Edunvalvonta ja vaikuttaminen kuuluvat myös eläkkeensaajille.
♦ Rohkaisemme ja aktivoimme ihmisiä elämään mielekästä ja täyttä elämää iästä riippumatta.

EKL:n  jäsenedut 

Edunvalvonta

Riihimäen Eläkkeensaajat ry:n tavoitteena on, että Riihimäellä ikääntyvää väestöä arvostetaan ja vanhuspalvelulain periaatteiden mukaiset toimet turvataan. Ikäihmisten palveluja täytyy olla riittävästi ja niiden tulee olla helposti saavutettavissa. Näiden asioiden edistämiseksi teemme aloitteita Vanhusneuvostolle ja muille päättäville elimille.


11.3.2025

EKL

EKL Hämeen piiri

S-posti: eklriksu@gmail.com

Pankki tilin nro: FI39 4260 0010 1567 65